Moikka, olen Maria – helposti lähestyttävä, empaattinen ja aidosti välittävä Personal Trainer🌷
Valmentajana minulle tärkeintä on luottamus ja se, että tiedät, ettet ole tällä matkalla yksin. Haluan, että voit tulla valmennukseen juuri sellaisena kuin olet. Kuuntelen sinua, ymmärrän lähtötilanteesi ja kuljen rinnallasi kohti parempaa oloa.
Olen valmentajana lempeä, mutta tavoitteellinen. Huolehdin siitä, että tekeminen on sinulle sopivaa, kehittävää ja turvallista. Kiinnitän erityistä huomiota hyvään tekniikkaan ja siihen, että etenet omassa tahdissasi – mutta varmasti eteenpäin.
Oma hyvinvointipolkuni ei ole ollut suoraviivainen. Vaikka liikunta on kulkenut rinnallani läpi elämän, olen kamppaillut painonhallinnan ja kehonkuvan kanssa nuoresta tytöstä asti. Tiedän, miltä tuntuu olla hukassa – kokeilla eri keinoja, aloittaa alusta ja huomata, ettei mikään tunnu toimivan. En ole kuitenkaan koskaan luovuttanut itseni suhteen, ja juuri se on tuonut minut tähän pisteeseen. Tänään elän arkea, jossa tekemiseni pohjautuu hyvinvointiin ja terveyteen – kestävästi ja itseäni kuunnellen. Tämä on sytyttänyt minussa vahvan halun auttaa myös sinua, sillä tiedän, kuinka suuri ja elämää muuttava vaikutus sillä voi olla.
Haluan auttaa erityisesti sinua, joka:
• et tiedä mistä aloittaa tai kaipaat varmuutta tekemiseen
• olet kyllästynyt aloittamaan alusta
• haluat voida hyvin omassa kehossasi ja löytää tasapainon
Erityisosaamistani ovat:
• Painonhallinta
• Kehonmuokkaus
• Ravitsemus
• Elämäntapamuutokset
Ota minuun yhteyttä tai varaa maksuton PT-konsultaatio, niin katsotaan yhdessä sinulle sopiva ja toimiva tapa edetä. Olisi ihana lähteä tälle matkalle kanssasi🩷
Koulutus:
IntensivePT Licensed Personal Trainer