PT kertoo ravintovalmennuksesta
Moni on joskus pohtinut ravintovalmennuksen mahdollisia hyötyjä itselle. Erilaisia ravintoneuvoja ja -vinkkejä on…
Lue lisääPå svenska
10.8.2022 08:00
LadyLinen syksyn uutuutena on verkkovalmennukset. Verkkovalmennuksen personal trainer perustelee, miksi sinun kannattaisi tulla mukaan verkkovalmennukseen ja mitä kaikkea verkkovalmennus voi antaa.
Verkkovalmennuksen etuna on mahdollisesti edullisempi hinta verrattuna esimerkiksi yksilövalmennuksiin tai pienryhmävalmennuksiin. Verkkovalmennus on myös joustava ja sopii varmasti monen arkeen, sillä ennakkoon määrättyjä tapaamisia ei ole, vaan voit sovittaa treenit ja muut toimenpiteet omaan elämääsi sopivaksi. Nykyään emme enää kaikki mene sillä 8-16 -rytmillä, vaan toisinaan joutuu hoitamaan päivän treenin esimerkiksi aikaisin aamulla, myöhään illalla tai jopa keskellä yötä.
Nykyään verkkovalmennuksia on paljon erilaisia - luultavasti jokaiselle jotain siis! "Kentältä" löytyy esimerkiksi lihasmassan kasvatukseen, voiman kehittämiseen, painonpudotukseen ja ravintoon liittyviä verkkovalmennuksia eri tahoilta. Verkkovalmennusten suosio on viime vuosien aikana kasvanut ja varmasti laajan kattauksen ansiosta tulee kasvamaan yhä edelleen.
Kun löytää omia tarpeita ja tavoitteita vastaavan verkkovalmennuksen, niin se sopii varmasti useimmille meistä! Jos mietitään nyt puhtaasti kuntosaliharjoitteluun keskittyviä valmennuksia, niin etenkin hieman edistyneemmille verkkovalmennukset ovat oiva tapa saada valmennusta ja apua.
Suosittelen kuitenkin aloittelijoiden kohdalla ottamaan ensin pätevän henkilökohtaisen valmentajan yksilövalmennuksessa tai pienryhmävalmennuksissa, jotta vähintään kuntosaliharjoittelun perusperiaatteet tulevat tutuksi. Mahdollisesti moni liike vaatii ulkopuolisen "silmää" ja opastusta, joten täysin aloittelijalle monet verkkovalmennukset eivät välttämättä sovellu.
Hyvissä verkkovalmennuksissa tämä on varmasti otettu huomioon. Jos sinun täytyisi tehdä esimerkiksi maastavetoa, niin vaihtoehtona voisi olla tehdä a) suoralla tangolla b) trap barilla tai c) kahvakuulalla. Näistä sitten valitset itsellesi sen, joka toimii sinulle parhaiten.
Aika moneen liikkeeseen siis löytyy erilaisia variaatioita, niin varmasti sinullekin löytyy sieltä se sopiva!
Monissa valmennuksissa on myös mahdollisuus valmentajan tukeen matkan aikana, joten kannattaa siis kysyä siihen tarkoitukseen olevan chatin tai foorumin kautta.
Elämä on odottamatonta, koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Voihan olla, että jonkun sattumuksen takia treenisi jää tekemättä. Sanotaan nyt vaikka, että lapsesi saa pienen nuhan ja joudut olemaan hänen kanssaan kotona useamman päivän. Valmennuksissa on optio tehdä kotona lähes vastaavanlainen treeni pienvälineillä, kuten vastuskuminauhoilla tai muilla pienvälineillä.
Toisaalta, ei kannata liiaksi murehtia sitä, jos ei ehdi tekemään kaikkia treenejä. Jälleen hyvissä verkkovalmennuksissa tämäkin on varmasti otettu huomioon jollain tasolla. Siellä voisi olla esimerkiksi 2 x "pakollista" treeniä viikon aikana ja sitten, jos aikaa ja virtaa riittää, niin 1-2 x vapaaehtoista treeniä. Luulen, että noihin kahteen pakolliseen treeniin riittää kaikilla meillä aika, kunhan hieman priorisoi aikaa itselleen ja terveytensä kehittämiseen ja ylläpitämiseen.
Jokainenhan päättää tästä lähtökohtaisesti itse, mutta mikäli mielit saada kehitystä aikaan, tulisi valmennukseen sitoutua riittävällä tasolla. Voi olla, että aivan kaikkia treenejä ei tarvitse tehdä, etenkin jos ne ovat vapaaehtoisia, mutta kuitenkin esimerkiksi laadukkaita kuntosaliharjoituksia tulisi tehdä ainakin kaksi, jotta voidaan ainakin teoriassa odottaa kehitystä tapahtuvan.
LadyLinella uuteen verkkovalmennukseen kuuluu treeniohjelma ja kotitreenit sekä ravinto-ohjelma. Joissain verkkovalmennuksissa saattaa olla mahdollisesti myös valmentajan ja/tai muiden treenaajien tuki. Treeniohjelmiin saat yleensä avuksi hyvän video- ja kuvapankin ohjeineen liikkeiden suorittamiseksi. Verkkovalmennuksen suunnittelija myös pitää huolen, että ymmärrät hänen laatimansa "treenisysteemin", jota sitten lähdet valmennuksen edetessä noudattamaan.
Ravinto-ohjelmat riippuvat varmasti siitä, millainen luonne valmennuksessa on. Ravintopuoli voi olla tosi joustava, jossa vain annetaan selkeitä suuntaviivoja treeniä tukevaan ravintoon. Toinen ääripää voisi sitten olla tosi tarkka ruokavalio, jossa punnitaan ja lasketaan kaikki mahdollinen. Etenkin tähän jälkimmäisessä kannattaa miettiä, sopiiko se sinulle oikeasti.
Muiden treenaajien tuki voi olla jollekin osallistujalle ratkaiseva, sillä hän haluaa kuulua johonkin porukkaan. Siinä tulee sellaista yhdessä tekemisen kulttuuria ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka auttaa tsemppaamaan valmennuksen aikana.
Joissain valmennuksissa on myös mahdollista kysyä asioita valmentajalta / valmentajilta esimerkiksi erillisen chatin tai foorumin avulla.
Hyödynnä tutustumistarjous LadyLinen verkkovalmennukseen! Oletko kyllästynyt tekemään samoja vatsalihasliikkeitä saamatta tuloksia? Kaipaatko sopivan tiukkaa ruokavaliota tukemaan tavoittelemaasi kapeampaa vyötäröä? Tule mukaan Core kuntoon -verkkovalmennukseen. Tässä valmennuksessa voit tehdä treenit missä vain. Bonuksena kotitreeni- tai saliohjelma, jota saat myös halutessasi tehdä ja joka boostaa tuloksia!
Lue lisää ja osta tästä. Tutustumiskampanja päättyy 22.8. klo 23:59!