Linda Weckström

Haetko inspiraatiota ja ohjausta liikunnan aloittamiseen, tai uutta potkua treeneihisi? Tai ehkä sinulla on jokin tietty tavoite, jota kohti pyrit? Olisi mahtavaa auttaa sinua siinä! Olen Linda, koulutettu kuntosalivalmentaja ja Personal trainer. Oma urheilutaustani on pöytätenniksen parista ja harrastus vei minua aina maajoukkue-edustuksiin asti. Nykyään sydäntäni lähellä on juoksu ja ensimmäinen maraton keväällä 2018 toi uskoa siihen, että tiukaltakin tuntuva tavoite on saavutettavissa. Liikunta onkin parhaimmillaan onnistumisen tunteita ja mahtavaa oloa, niitä haluan valmentajanasi sinunkin saavan. Oli tavoitteesi mikä tahansa, otan tarkasti huomioon sen, mitä juuri sinä haluat ja toivot. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle!

Yhteystiedot:

linda.weckstrom@ladyline.fi

Varaa aikasi ilmaiseen pt-konsultaatioon

Ilmaisen pt-konsultaation aikana valmentaja käy läpi lähtötilanteesi, mahdolliset harjoitteluun vaikuttavat kiputilat tai vammat ja suosittelee, miten voisitte edetä yhdessä tavoitteidesi saavuttamiseksi. Tapaamisessa sinulla on myös mahdollisuus tutustua erilaisiin valmennuspaketteihin sekä pienryhmävalmennuksiin.

Konsultaatioon varataan aikaa 45 minuuttia. Konsultaatio käydään läpi keskustellen, joten voit tulla tapaamiseen arkivaatteissa.

Varaa aika täyttämällä lomake ja valmentaja ottaa sinuun yhteyttä tapaamisajan sopimiseksi kolmen arkipäivän kuluessa.