Tutustu LadyLinen personal trainereihin
LadyLine personal trainer on liikunnan moniosaaja, joka on perehtynyt useisiin liikuntalajeihin, liikunnan ja elimistön fysiologisiin yhteyksiin sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseen.
Tiia Kohonen
Koulutus Personal trainer |
Kielitaito
|
Moikka! Olen Tiia Kohonen, yksilövalmentaja Lahdesta. Olen siirtynyt liikunta-alalle alanvaihtajana vuonna 2019. Valmentajana vahvuuteni on tarjota sinulle tukea ja apua erityisesti harjoittelun aloittamiseen. En ole itse ollut aina aktiiviliikkuja ja muistan edelleen, miten typeriltä omat kysymykset aluksi tuntuivat ja miten vaikeaa oli tietää mitä pitäisi tehdä, kuinka usein ja miten paljon. Minulta voit kysyä rohkeasti mitä tahansa ja voimme lähteä liikkeelle hyvin yksinkertaisista asioista, jotta harjoittelusta tulee mielekästä juuri sinulle. Autan mielelläni myös suuremmissa elämäntapamuutoksissa, sekä tasapaino- ja kehonhallintahaasteissa.
Minulle valmentaja on tärkeää se, että minun ja asiakkaan välillä on täysi luottamus. Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että harjoittelu saa olla hauskaa, vaikka tehdään tosissaan. Tsemppaan ja kannustan ja tarvittaessa voin toimia myös käsijarruna, jos näyttää siltä, että on syytä hidastaa.
Merkittävimpiä saavutuksia asiakkaiden kanssa ovat:
• ikääntyneen asiakkaan toimintakyvyn paraneminen
• tasapainon kehittyminen ja sitä kautta arjen helpottuminen
• yli 10 kg painonpudotus pienillä muutoksilla ilman tiukkaa ruokavaliota
• itsenäisen saliharjoittelun oppiminen ja oman kehon kuuntelu
Olivia Laine
Koulutus Intensive PT Licensed Personal Trainer |
Erityisosaaminen Elämäntapamuutos |
Kielitaito
|
Moikka! Olen Olivia, iloinen ja urheilullinen Personal Trainer. Hyvinvointi, liikunta sekä asiakkaiden auttaminen ovat aidosti intohimoni.
Valmentajana tärkein tehtäväni ja työni punainen lanka on auttaa asiakas saavuttamaan tavoitteensa. Vaadin asiakkaaltani juuri sen verran, mitä tavoitteen saavuttaminen vaatii. Ei ylimääräistä kikkailua, mutta en myöskään päästä liian helpolla. Autan jokaista asiakastani löytämään tavan, jolla saavutetaan tulokset järkevällä tekemisellä ja ammattilaisen tuella.
Kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja teen aina henkilökohtaiset ohjelmat. Mottoni on tehdä vastuullista valmennusta, joten olen kuntosalilla tarkka liikkeiden teknisestä suorituksesta.
Harrastan itse kuntosalilla tavoitteellista kehonmuokkausta, joten lihasten kasvatus rasvanpoltto, kehonmuokkaus ja elämäntapamuutos ovat erityis osaamistani. Olen kiinnostunut lihasten analyyttisestä toiminnasta, joten opetan myös asiakkaitani tekemään liikkeet oikeaoppisesti, ja saamaan treenit menemään oikeasti perille. Ravinto ja treeni kulkevat käsikädessä ja ruokavalioiden tekeminen onkin iso osa työtäni.
Johanna Mikkelä
Koulutus MummuBaletin kehittäjä 2023 |
Kielitaito
|
Moikka! Olen Johanna, 40-vuotias personal trainer ja intohimoinen liikunta-alan ammattilainen. Tavoitteeni on auttaa sinua parantamaan elämänlaatuasi, olipa kyse sitten kuntosaliharjoittelun aloittamisesta, painonpudotuksesta tai peruskunnon kohottamisesta. Valmennukseni perustuu vahvaan koulutukseen ja omakohtaiseen kokemukseen, jotka mahdollistavat sen, että voin tukea sinua parhaalla mahdollisella tavalla.
Olen vaativan kannustava valmentaja, joka pitää huolen siitä, että saavutat tavoitteesi. Uskon voimakkaasti kehon ja mielen yhteyteen: hyvinvointi on kokonaisuus, jossa fyysinen kunto ja henkinen tasapaino kulkevat käsi kädessä. Valmennuksissani yhdistän tehokkaat harjoitusmenetelmät sekä mielen hyvinvointia tukevat käytännöt, jotta voit saavuttaa tavoitteesi kestävällä tavalla. Ei siis pikaspurtteja, vaan elämäntapamuutos joka kestää elämäsi muutoksissa.
Intohimoni liittyy erityisesti terveysliikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Haluan, että tunnet olosi hyväksi, energiseksi ja elinvoimaiseksi – niin kehon kuin mielenkin osalta. Yhdessä voimme luoda sinulle räätälöidyn ohjelman, joka sopii sinulle ja sinun elämäntilanteeseesi. Olipa unelmasi mikä tahansa, olen täällä tukemassa sinua matkallasi kohti parempaa oloa.
Elena Makridicheva
Koulutus Master’s Degree in Pedagogy, Moscow State Pedagogical University |
Kielitaito
|
Fitness has always been a part of my life and has evolved into my profession. In the context of hypokinesis and the aftermath of COVID-19, it's especially important to maintain activity and take care of your health. Regular workouts strengthen the body, boost endorphin levels, and enhance emotional well-being. My goal is to create a personalized training program and carefully monitor your technique to ensure safe and effective results. I will help you build confidence, become more energetic, and enjoy each day. Fitness is not just about numbers on the scale—it's about a strong body, a healthy back, and self-love.
Фитнес был и остается частью моей жизни, превратившись в профессию. В условиях гиподинамии и последствий COVID-19 особенно важно заботиться о здоровье и поддерживать активность. Регулярные тренировки укрепляют тело, повышают уровень эндорфинов и улучшают эмоциональное состояние. Моя цель — создать индивидуальную программу тренировок и тщательно контролировать технику, чтобы вы достигали результатов безопасно и эффективно. Я помогу вам обрести уверенность, стать энергичнее и наслаждаться каждым днем. Фитнес — это не только цифры на весах, а сильное тело, здоровая спина и любовь к себе.
Varaa ilmainen pt-konsultaatio
LadyLine personal trainer osaa suositella sinulle parhaiten soveltuvan yksilövalmennuspaketin yksilöllisten tarpeidesi pohjalta. Varaa aika ilmaiseen pt-konsultaatioon ja aloita matkasi kohti tavoitteistasi.